Hakaniemen kauppahallin peruskorjaus

Vuonna 1914 valmistunut Karl Hård af Segerstadin suunnittelema halli on suojeltu asemakaavalla. Helsingin kaupungin tilakeskus tilasi toimistoltamme rakennuksen peruskorjauksen ja uusien maanalaisten tilojen hankesuunnitelman, jotka valmistuivat 2014. Vuonna 2016 laadimme kohteeseen myös toteutusasiakirjat.

1970-luvulla sosiaalitiloiksi ja konehuoneeksi muutettu pääty palautetaan myymälä- ja kahvilakäyttöön. Muutoin kauppahallin toiminta jatkuu korjauksen jälkeen entisellään.

Arkkitehtonisesti suurin haaste on ollut talotekniikan uudelleenjärjestäminen. Nykyisin kanavia ja koneita sijaitsee kauppakäytävillä, tilavaikutelma on ahdas ja sekava. Ratkaisuna oli tuoda tilojen volyymi näkyviin sijoittamalla alempaa kerrosta palveleva tekniikka kellarikerrokseen ja ylempää kerrosta pääosin ullakkotiloihin.

Erillinen hankesuunnitelma laadittiin Hakaniemen hallin ja torin tavara- ja jätehuollon siirtämiseksi torikannen alle rakennettavaan huoltopihaan. Hankesuunnitelmaan sisältyy myös maanalainen yhteys Hakaniemen metroasemalta kauppahalliin. Näiden rakentaminen näyttää siirtyvän.

Toteutuksen käynnistys odottaa väistötilan valmistumista.

Paikkakunta: Helsinki
Aloitusvuosi: 2012
Valmistumisvuosi: 2018
Tilaaja: Helsingin kaupungin Tilakeskus
Laajuus: 4860 brm²
Suunnittelijat: Jyrki Iso-Aho
Päivi Vaheri
Hasse Hägerström
Pasi Mänttäri