Soukan metroaseman ympäristö

Soukkaan on tulossa Länsimetron jatkeen asema, jolloin sen lähiympäristön tiivistäminen ja kohentaminen on tullut ajankohtaiseksi. Ideasuunnitelma – kaupunkikuvallinen ja toiminnallinen tarkastelu – palvelee sekä metron hankesuunnittelua että keskusta-alueen kaavoitusta. Soukan rakentamisajan ihanteiden mukaisesti katutaso on osoitettu ajoneuvoille, toritaso taas varattu kevyelle liikenteelle. Metron tulo vaikuttaa tähän asetelmaan.

 

Laajan tausta- ja vaihtoehtojentarkastelujen pohjalta laadittiin kaksi vaihtoehtoa metroaseman, palvelukeskuksen, asuntotuotannon sekä liikenne- ja pysäköintiratkaisujen suhteen:

– Vaihtoehdossa ”SOUKAN ESPLANADI” pääpaino on perustasolla: sieltä on luontevinta laskeutua metron lippuhalliin ja siitä voidaan kehittää viihtyisä ja turvallinen tapahtuma- ja tapaamisympäristö.

– Vaihtoehdossa ”SOUKAN TORI” pääpaino jakautuu sekä perus- että ylätasolle: jatkossakin tori on kaupunginosan sydän, johon kevyt liikenne ohjautuu esteettömästi eri suunnista.

 

Kummassakin mallissa kahden päätason välille syntyy nykyistä luontevampi ja toimivampi kulku- ja näköyhteys. Vaihtoehdot ovat luonteeltaan konseptuaalisia idealuonnoksia pikemmin kuin toteutettaviksi tarkoitettuja suunnitelmia.

Aloitusvuosi: 2011
Tilaaja: Espoon kaupunki, asemakaavayksikkö
Suunnittelijat: Staffan Lodenius, Jyrki Iso-Aho ja AFKS Arkkitehdit Oy