As Oy Helsingin Ruusunen

Metsäinen tontti kuuluu Roihuvuoren 1950-60 lukujen asuinaluetta jatkavaan täydennysrakentamisen kaavaan ja sijaitsee Itäväylän ja Roihuvuoren keskustan välissä alle kilometrin etäisyydellä Siilitien metroasemalta. Noin 4500 m2 kokoinen tontti kuuluu asuinkerrostalojen korttelialueeseen (AK) ja sille on osoitettu kaksi erillistä rakennusalaa 4100 kem2 ja 1180 kem2.

Suunnitelma perustuu Roihuvuoren hengen mukaiseen pitkään ja suoraan rakennusmassaan, sekä avoimeen pihaan. Koko kaavan sallima rakennusoikeus on siirretty kadun suuntaiselle suuremmalle rakennusalalle. Pienempi rakennusaloista on jätetty vapaaksi, mikä parantaa tontin kytkeytymistä osaksi sekä vanhaa, että tulevaa uutta lähiympäristöä.

Pohjaratkaisultaan rakennus on kolmiportainen lamellitalo, jossa yhteistilat sijoittuvat kellariin ja ensimmäiseen kerrokseen, eli pihatasolle. Pihatason yhteistilat sijoittuvat massan keskivaiheille muodostaen pihalle yhteisöllisen aukion. Tontin pysäköinti on sijoitettu kaavan mukaisesti pihakannen alle.

Asuntojen lukumäärä on 67 kpl ja keskipinta-ala on 63,2 m2. Kaikissa asunnoissa on huoneistokohtainen parveke tai asuntopiha ja useimmissa asunnoissa on huoneistokohtainen sauna. Suuremmat asunnot sijoittuvat lamellien päätyihin avautuen kahteen tai kolmeen ilmansuuntaan ja pienemmät asunnot näiden välille avautuen pihan suuntaan.

 

Paikkakunta: Helsinki
Sijainti: Roihuvuorentie 36
Aloitusvuosi: 2016
Tilaaja: Helsingin kaupungin Asuntotuotantotoimisto
Laajuus: 5281 brm²
Suunnittelijat: Jyrki Iso-Aho, Ville Kuhmonen, Matti Heikkinen