Heka Ruususenrinne

Kallioinen rinnetontti kuuluu Roihuvuoren 1950-60 lukujen asuinaluetta jatkavaan täydennysrakentamisen kaavaan ja sijaitsee uuden Ruususenrinnekadun varressa noin puolen kilometrin etäisyydellä Siilitien metroasemasta. Asuinkerrostalojen korttelialueeseen (AK) kuuluvalle, noin 6500 m2 kokoiselle tontille on osoitettu kaksi erillistä rinteen suuntaisesti kiemurtelevaa rakennusalaa, joiden rakennusoikeudet ovat 3320 ja 2710 kem2.

Suunnitelma perustuu kaavan mukaiseen korttelirakenteeseen, jossa rakennusmassojen väliin muodostuu tiivis yhteisöllinen piha-alue. Pihakannen alainen pysäköinti on sijoitettu kaavasta poiketen tontin länsireunalle, jolloin sisäänajoluiska ei hallitse katunäkymää ja pihalle voidaan vapaammin sijoittaa istutuksia ja toimintoja. Korkeamman rakennusmassan (talo A) ratkaiseminen osittaisella luhtitalo-typologialla vapauttaa pihaa edelleen muutoin tilaa vievältä pelastustieltä. Matalammalle rivitalomaiselle asumiselle osoitettu rakennusala on ratkaistu kahdella toisistaan erillisellä rakennusmassalla (talot B ja C), jolloin pihasta saadaan ylärinteen suuntaan hengittävämpi ja kulkuyhteyksiltään joustavampi.

Pohjaratkaisultaan talo A on kuusikerroksinen ja kaksiportainen luhti- ja lamellitalojen hybridi, johon asuntojen lisäksi sijoittuvat tontin yhteistilat katu- ja pihatasolle, sekä ylimpään kerrokseen saunaosasto. Talot B ja C edustavat rivitalomaista typologiaa, jossa pohjakerros koostuu pienemmistä yksikerroksisista asunnoista, sekä näiden varastotiloista massan perällä ja ylemmät kaksi kerrosta isommista kaksikerroksisista asunnoista. Asuntojen kokonaislukumäärä on 86 kpl ja keskipinta-ala on 57 m2.

Paikkakunta: Helsinki
Sijainti: Ruususenrinne 6
Aloitusvuosi: 2016
Tilaaja: Helsingin kaupungin Asuntotuotantotoimisto
Laajuus: 6039 brm²
Suunnittelijat: Jyrki Iso-Aho, Ville Kuhmonen, Matti Heikkinen